perjantai 29. elokuuta 2014

Iitukka


                                           MIAUUU!
        Viime sunnuntaina läksin "emon" ja siskoni Maikin kanssa metsäretkelle.Enhän minä meinannut jaksaa kulkea, vaan piti kovin usein huilata, enkä suostunut "emon" kannettevaksi. Olin sen illan ja yön hyvin väsynyt.
"Emo" olikin salaa tilannut ajan Kuopion eläinlääkärikeskukseen.
Ja sinne ne minut tänään raahasivat, vaikka yritin kovaäänisesti sanoa: etten halua mennä.
Olin hyvin kiltisti, kun lääkäri ultrasi sydämeni ja vikaahan sieltä löytyi: sydänlihassairaus, jossa sydänlihas paksuuntuu sisäänpäin, jolloin pumppausteho heikentyy ja vaivaan liittyy myös veritulppataipumus.
Ja lisäksi myös kuulema joku läppä vuotaa, siitä kuuluu se sivuääni, josta aiempi lääkäri  sanoi jo, kun kävin virtsakiteiden takia tutkimuksissa.
Hoidoksi sain disperiiniä veritulpan estoon joka kolmas päivä ja sydänlääkettä joka päivä, joka hidastaa sydänlihaksen paksuuntumista.
Ne lääkkeet "emo" jo kiduksiini tumppasi heti, kun pääsimme kotiin.
Jospa siitä oloni paranee, vaikka ihan virkeä olen tämän viikkon ollut ja ruoka on maistunut vähän liikaakin.

torstai 28. elokuuta 2014

Välillä paperiaskartelua

Kuopion torilla kansainvälisillä markkinoilla oli Savon Sanomien kojussa paperikorien ja lahjapussukoiden tekijä. Seurasin, kuinka taitavasti hän taitteli paperilahjapussin.
Eilis iltana kokeilin minäkin taitojani, sain värkättyä 3 pussukkaa.
Yllättävän vaikeaa saada pohjataitokset kohdalleen, varmaankin harjoittelun puutetta.
Nuo kaksi on tehty jostain lahjapaperista, jossa on vanhoja tekstejä ja kolmas ruskeasta pakkauspaperista.
Mielestäni siitä tulee kauneimpia, voi liimata kuvia tai tekstejä, kuten minä tein.
Ja esim. Savon Sanomien sarjakuvasivusta tulee näyttävä pussukka.




sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kurpitsahillo

Keväällä innostuksissani laitoin 3 pussillista kesäkurpitsan siemeniä kasvamaan, jotka nyt rupeavat tuottamaan satoa.
Koko kurpitsapenkki on villiintynyt niin, että kasvavat pitkin nurmikkoa.
Tänään keitin ensimmäisen erän kurpitsamarmelaadia ja hyvää tuli.
Ohje netistä: 2kg kurpitsaa
                    2 appelsiiniä
                    n.4dl vettä ja 1kg hillosokeria.

Pesin ja pilkoin kurpitsat, samoin tein appelsiineille, josta ensin raastoin kuoren ja paloittelin hedelmäosan.
Keitin pehmeäksi, soseutin sauvasekoittimella ja keitin hillosokerin kanssa 10 min.
                                                                      nam nam......




Välillä kulttuuriakin

Kesän mittaan olen käynyt katsomassa 2 kesäteatteria. Savonrannan Säimenessä (syntymä kotipaikka) oli "Kunnan tappi" näytelmä, ihan kiva.
Tammenrannan kesäteatterissa katsoin :" Jo vain herra ministeri " sekin oli ihan kiva.
Mutta paras kulttuuri pläjäys oli 2.8 Leppävirralla, virran viemää tilaisuus, jossa esiintyi 11 bändiä.
Neljäntenä soitti CROOWED, josta kuva, (toinen kitaristi on meijän poika)