sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Virkkauksia

Noita nipsukukkaroita vaan täytyy väkertää, kun jouten ei voi olla.
Välillä kylläkin väkersin pipon, kun kertoivat, että ilmat kylmenee ja talvi tulee.





maanantai 19. lokakuuta 2015

Kahvipussikassi

Viimeinkin valmiina.
 Välillä ajattelin, että otinkohan liian suuren haasteen, mutta sisulla väkersin valmiiksi.
Siihen mahtuu kauppaostokset kerralla, jos vaan sitten jaksaa kantaa.
Seuraavaksi näpertelen jotain pienempää.
Kassi sai nimekseen " kupit nurin".





tiistai 13. lokakuuta 2015

Virkatut sukat

Sain tänään valmiiksi ensimmäiset virkkaamalla tehdyt sukat. Ohje löytyy Novitan sivuilta: Virkatut sukat Novita 7 Veljestä.
Lankana käytin jämälankoja.





perjantai 9. lokakuuta 2015

Hitaasti valmistuu

Vielä pitäisi väkertää 9 hopeista neliötä, ennekuin voin aloittaa kassin kokoamisen.
Saas nähdä, millainen se on valmiina, siitä sitten kuvaa myöhemmin....



torstai 1. lokakuuta 2015

Punontaa ja virkkausta

Aloitin Soisalo-opistossa kierrätyspunontakurssin, jos oppisin kahvipusseista tekemään jotäin hyödyllistä.
Alku aina hankalaa, mutta osasin jo vähän värkätä pusseja ristiin, rastiin, vielä, kun oppisi kuvioita niistä sommittelemaan.
Välillä pitää myös virkkailla vaikka tossuja, ettei rupea "puulta" maistumaan.