lauantai 15. kesäkuuta 2019

Tuunauksia

Ei, en suunnittele uutta bikinimallistoa, vaikka helteet taitaa taas tulla.Poikani harrastaa airsoftausta ja oli jostain tilannut vanhan kypärän, jonka pehmusteet tuoksahtivat hieman tunkkaiselle.Mitäpä ei kätevä äiti tekisi, ompelinpa uudet pehmusteet. Enää puuttuu vain kanttinauhaa, jolla läpyskät yhdistetään ja kypärä on kuin uusi.



Hippi Hömppänen

Mööi!
Kuulema tämän talon kukkaispoika "rimppakinttu",joka palveli monta vuotta, otti hatkat ja lähti.Minä: Hippi Hömppänen tulin uudeksi kukkaistytöksi.Rimppakintulla oli ollut niin kiire lähteä, että vain kengät jäi nurkalle. Mutta ne kävikin minulle kuin tehdyt.(ovat kuulema talon pojan ensiaskelkengät, eli aika vanhat, mutta hyvä, että niille löytyy käyttöä).


Majakka

Pimeitä öitä majakka valaisee. Valmistui kolmesta muovisesta kukkaruukusta ja aurinkokennolla toimivasta valosta.


lauantai 27. huhtikuuta 2019

Viimeaikaisia tekeleitä

Oikea polveni operoitiin 4.4 (uusi polvinivel) ja pitää aikani kuluksi jotain näperrellä. Tein pääsiäis/kevät liinan ja villasukat synttärikakkulangasta. Mieli jo tekisi ulkohommiin, mutta jalka on vielä erimieltä, kyllä se siitä pikkuhiljaa.....




maanantai 25. maaliskuuta 2019

Kahvipussikopat

Pysyy se pora akankin kädessä. Muutaman kerran pyysin miestäni laittamaan nuo kantokahvat, mutta eihän ne semmoset hommat kiinnosta.Tänä aamuna päätin, että kyllähän minä itekkii ne kiinni saan.
Harjanvarresta pätkä ja ruuvvilla kiinni, kahenpuolen prikat, tukevalta tuntuu.



Siinäpä ne nyt on, kahvipussikopat. Ajankuluksi pitää jotain väkertää, jospa joku olisi niistä kiinnostunut, voisin myydäkkin pienellä hinnalla.


sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Kaikenlaista

Tossuja syntyy kuin sieniä sateella ja välityönä kahvipussikoreja.
Korit ovat vielä kantokahvoja vailla, täytyy käydä harjanvarsikaupassa.





maanantai 21. tammikuuta 2019